Turvapaikanhakijoiden määrän kasvun siivittämänä hallitus ilmoitti kiristyksistä maahanmuuttopolitiikkaan, jotka kohdistuisivat oleskeluluvan saaneisiin turvapaikanhakijoihin.
Jo terminologia on harhaanjohtava, koska oleskeluluvan saanut ei ole enää minkäänlainen hakija, vaan hän kuuluu Suomessa asuvaan väestöön. Kyseessä ei olekaan oleskeluluvan edellytysten kiristäminen, vaan Suomessa kansainvälisen suojelun perusteella asuvien ulkomaalaisten aseman heikentäminen. Hallituksen suunnitelmat koskevat keskeisesti sosiaalietuuksia. Lisäksi on ilmoitettu perheenyhdistämisen edellytysten kiristämisestä.
Suunnitelmat vaikuttavat ristiriitaisilta siihen nähden, että hallituksen johtavat poliitikot ovat julkisuudessa korostaneet oleskeluluvan myöntämistä niille, jotka tarvitsevat suojelua. Hallituksen suunnitelmissa näiden suojelun tarpeessa olevien asema pyritään kuitenkin tekemään mahdollisimman hankalaksi, keskeisesti perheenyhdistämistä kiristämällä. Perheenyhdistämisen vaikeuttaminen heikentää välittömästi suojelun tarpeessa olevien naisten ja lasten pääsyä Suomeen, vaikka julkisessa keskustelussa monet ovat toivoneet turvapaikanhakijoiden joukkoon juuri heikommassa asemassa olevia naisia ja lapsia. Jos perheenyhdistäminen ei kiristysten vuoksi jatkossa onnistu, vaimot ja lapset turvautuvat nuorten miesten ja perheen isien perässä ihmissalakuljettajien vaarallisiin reitteihin. Hallituksen suunnitelmat pelaavat ihmissalakuljettajien laariin. Toisaalta Maahanmuuttovirasto on jo vuosia tehnyt näin estämällä kansainvälistä suojelua saaneiden, erityisesti Somalian kansalaisten ydinperheiden pääsyn Suomeen tosiasiallisen perheenjäsenen käsitettä soveltamalla ja perheenyhdistämishakemuksia hylkäämällä. Ydinperhettä ei ole pidetty perheenä, koska yksi on täällä ja muu perhe ulkomailla.
Kansainvälistä suojelua saaneiden tai turvapaikanhakijoiden taloudellisen aseman heikentäminen ei ihmissalakuljetusta vähennä, koska kun valintana on sodasta aiheutuva hengenvaara tai vähäinen vastikkeeton raha, rationaalinen ihminen valitsee kuitenkin pakenemisen hengenvaarasta. Vastikkeellista rahaa eli työtä kun on Euroopassa kuitenkin enemmän tarjolla kuin sota-alueella. Oma-aloitteista tulojen hankintaa ei kuitenkaan tueta, koska turvapaikanhakija saa työnteko-oikeuden vasta 3 tai 6 kuukauden kuluttua turvapaikkahakemuksen tekemisestä. Mikäli tällaisen henkilön minimitoimeentuloa vielä leikataan, on turha taivastella harmaan talouden lisääntymistä.
Hallituksen toimenpiteillä ja turvapaikanhakijoita koskevalla julkisella ns. kriittisellä keskustelulla on yksi yhteinen heikkous. Molemmissa oletetaan, että turvapaikanhakijoiden motiivit hakumaan valinnassa olisivat taloudellisia ja riippuisivat sosiaalietuuksien tasosta. Samalla oletetaan, että turvapaikkaa hakevat olisivat kykenemättömämpiä töihin muut Suomeen muuttavat ulkomaalaiset. Näin ei kuitenkaan ole, vaan turvapaikanhakijat ovat aivan tavallisia ihmisiä. Milloinkaan en ole havainnut, että heistä kriittisesti puhuvilla olisi minkäänlaista omakohtaista kokemusta hakijoista tai minkäänlaista kontaktia heihin. Myöskään parempaa elämää etsivät hakijat eivät ajattele sosiaalietuuksia, vaan työllistymismahdollisuuksia Euroopassa. Hallituksen ja maahanmuuttokriitikoiden suunnitelmat menevät auttamatta metsään poikkeuksellisen ihmiskuvan vuoksi?1? että Somaliasta, Irakista, Syyriasta tai Afganistanista tulevat ihmiset haluaisivat ensisijaisesti ilmaista rahaa eivätkä vastata itse toimeentulostaan. Tällaista ihmiskuvaa voidaan perustellusti pitää vääristyneenä. Turvapaikanhakua tai maahanmuuttoa on aivan turha arvioida taloudellisena kysymyksenä eikä se lopu vaikka etuuksia kuinka leikattaisiin. Hallituksen tulisi vähintään kertoa miten taloudelliset kiristykset voivat vaikuttaa turvapaikanhakijoiden määrään.
Vaikka maahanmuutto nähtäisiin taloudellisena ongelmana, ulkomaalaisuuteen perustuvat sosiaaliturvan leikkaukset, ovat paitsi perustuslain kannalta mahdottomia, herättävät myös kysymyksiä. Olisiko hyödyllisempää kuitenkin selvittää miten tarvetta sosiaalietuuksien varassa elämiseen noin ylipäätään saataisiin vähennettyä? Miksi on torjuttavampaa, että Ahmed ja Muhammed elävät sosiaalietuuksilla kuin että Juha ja Timo sellaisilla elävät? Miksi Juhalla ja Timolla on suurempi oikeus elää sosiaalietuuksilla kuin Suomessa asuvilla Ahmedilla ja Muhammedilla? Julkilausumattomana logiikkana on, että koska Juha ja Timo kuuluvat tänne, Ahmed ja Muhammed eivät. Tästä ajattelumallista ei ole kovin kaukana kansanedustaja Olli Immosen ja Suomen Sisun haaveilu etnisesti ja kulttuurisesti yhtenäisestä kansakunnasta.